Optimisti oli laittanut kellon soimaan 10:30. Olin hereilla 3:15, 3:25, 3:55, 4:30. 4:45, 5:05… No ehka karma rankaisee tanskalaisia… Oikeasti tuli saatua nukuttua ehka pari tuntia unta putkeen jossain vaiheessa. Kellon vihdoin soitua, rykaisin samat kledjut paalle ja olin valmiina taistoon.

Isanta oli onneksi keittanyt tarpeeksi vahvaa kahvia ja tanskalaisten nylkeminen sai jaada seuraavaan kohtaamiseen. Hostellimaksuun kuuluu aika hyva aamiainen. Kahvia pari kuppia ja muutamat samplarit nassuun. Hampaiden pesu ja paivan selviytymispaketin pakkaaminen viela ennen uloslahtoa.

Sellainen sivuhuomautus tasta hostellista (2night Hostel), etta maksaminen onnistuus sitten vain ja ainoastaa kateisella, Unkarin forinteilla! Meilla kului tahan suurin osa meidan kateiskassasta, silla olimme paattaneet ottaa kateista vain parinsadan euron edesta.

Koska oleme hurahtaneet uuteen harrastukseen – geocaching.com – olimme jo etukateen ladanneet muutamat koordinaatit puhelimeen. Ensimmainen oli vain parinsadan metrin paassa mutta siella oli liian paljon muita ihmisia katsomassa meidan touhua, joten siirryimme seuraavalle, jonka loysimmekin aika helposti. Loggaukset lokiin ja kokka kohti Szent Istvan teria, eli St. Stephenin aukiota – Unkarin perustaja, ensimmainen kuningas.

Aukiolle paastyamme huomasin, etta olin katsonut kelloa vaarin – sain kylla kuulla siita! No, muutamat kylmat juotavat kahvilasta ja jaimme pyhan sepon basilikalle odottelemaan Budapest Free Walking Tourin alkua. Taas ovat odotukset korkealla, kun on kerran saanut olla mukana Ryanin (katso 2010 reilin Amsterdamin osuus) kierroksella.

Kaksi nuorta tyttoa ottivat omat ryhmansa puoli kahden jalkeen ja immeiset saivat kuulla paljon unkarilaisista ja Budapestista. Lahto oli siis Pestin puolella ja loppujen lopuksi paadyttiin Budan kukkuloille, lahelle Fishermen Bastionia. Kierros oli erittain mielenkiintoinen ja paiva sille oli mita mainioin mutta jotain jai puuttumaan – Ryan (…homo huudettu…) Kaksitonnia annettiin lopuksi tytoille, heti ruokapaikkavinkkien jalkeen.

Meita ohjastettiin menemaan Pestin puolella sijaitsevalle juutalaisalueelle. Luulin jo juutalaisvainojen alkaneen uudestaan (pahoitteluni, huono vitsi), kun mistaan ei loytynyt ravintoloita… Eyewitnessraamattu esille, alueen valkkaus ja metrolle.

Varosligetin alue, osoite Varosligeti fasor 46 ja ravintola Platan Etterem. Pienen kavelyn ja uskon loppumisen jalkeen loytyi 250 vuotta vanhan puun ymparille rakennettu ravintola. 6990 HUFia; 2 viinilasillista, 2 vetta, 2 paaruokaa – ei paha hinta mutta eipa ollut ruokakaan kovinkaan kummoista. No, ainakin sai vatsan tayteen.

Ruoan jalkeen kavelimme viela Varosligetin puistolle ja ihailimme 1956 vallankumouksen 50-vuotismuistomerkkia. Kavelimme kohti keltaista metrolinjaa ja matkalle osuivat viela Time Wheel -tiimalasitaideteos ja jokin riemukaari-kaupunginportti-tekele.

CityPass-rannekkeet ovat kylla mainiot! Ei tarvitse, kuin vilauttaa rannetta ja paasee hyppaamaan joukkoliikennevalineeseen. Oktogonilla pois ja nelosratikkaan, jolla paatimme menna aamulla loytamatta jaaneeksi geokatkolle. Pienta mietintaa ja vinkkien lukemista, minka jalkeen vaihtoehtoja ei enaa jaanyt. Hamayskuvio #78: Ota turistikuva. Merkka loysi katkon. Loggaus.

Seuraavaksi aioimme ostaa iltavirvokkeita mutta sunnuntaisin ovat kaikki “marketit” kiinni ja pienemmissa kaupoissa kay vain kateinen… Perskutarallaa ja Visalla tonneja automaatista!

Vetta ja muita kassiin, sitten kohti rentoutumista, suihkua ja sankya.

21:17 autolla Ilpoisista kohti Turun lentokenttaa ja iki-ihanaa terminaali kakkosta. Nelja minuuttia ennen maaraaikaa check-in-tiskille ja rinkat ruumaan. Suoraan boardingjonoon ja odottamaan koneeseen paasya. Suurinpiirtein niihin aikoihin, kun olisi pitanyt paasta lenkoneella ylailmoihin, alettiin matkustajia paastaa koneeseen.

Heti, kun koneen ovet saatiin kiinni, lahti kone rullaamaan kiitoradalle. Kaksi ja puoli tuntia ilmassa – ihan vain silmanrapays… Niinhan sita voisi luulla… Vatsani oli erimielta. Valittomasti nousun jalkeen naama valkoiseks ja Konosta sai tosissaan pidatella.

Koneen laskeuduttua, ja kun paastiin ulos, alkoi olokin kohentua. Taisi olla eilinen salaatti vahan jytympaa tavaraa! Wizzairin airport transfer Renu loytyi helposti mutta kuskia ei sitten niinkaan helposti…

Kolmen vartin odottelun jalkeen joku kysyi minua ja toista suomalaista juippia nimelta seka hyppasi rattiin. Rallikuski veteli pikkuteita reilummalla kaasujalalla ja parinkymmenen minuutin matkan jalkeen olimmekin jo Regency Suites hotellin parkkiksella, Madach terilla.

Kartta esille… “Missas me ollaan… No mennaan tonne…” Taman vuoden reissulla on sentaan kartta mukana jo ekalla pysahdyksella.

Vasen, oikea, loiva oikea, 12min, loiva oikea ja Szent Istvan korut 22. 2Night Hostel. Kello on kohta kaksi yolla – vahan jo ramasee. Koodi 96 tauluun ja Matt heraa.

“Wait a second, Ill come down.” Mukavan oloinen nuori budapestilainen vie meidat ylos ja juttelee kaikenlaista siina sivussa.

Ovet aukeavat meidan “spacey doubleen”. Jep… Huone on yli 40nelion kokoinen ja 4-5m korkea. Enormous, I would say. Kamat pois ja nukkumaan… Raitiovaunu 24/7, tanskalaisia, kanni, pyramidin rakennus – help me god!

Pyramidin rakennuksesta ilmestyy viesti 2nighthostelin FB-sivuille seuraavana paivana:

2night Hostel

This morning one of our guests woke up with a pile of chairs on him, a table at the side of his bed, bins and an ironing board (wtf??) on the table. And he wasn’t angry. You know, he was snoaring, and at five in the morning his roommates figured it’d make sense to cover him with.. whatever – instead of waking him up. It did make sense.
I’m so proud of our polite and intelligent guests!

Vihjettä pukkaa tästä kuvien muodossa!

Merkan piti sitten saada herätä ennen kahdeksaa, että saa käytyä suihkussa ja pakattua ennen aamiaista. Kyllähän siihen nyt varttikin riittäisi…

Yhdeksältä oli taas aamupala katettuna. Osaavat kyllä laittaa pöydän koreaksi täällä! Kehtaavat vielä väittää, että se on ihan normaalia. Alkuun isäntä tietenkin kertoi mitä oli tarjolla. Syömisen lomassa vaihdettiin eilispäivän kuulumiset Danielin kanssa.

Herkullisen aamiaisen jälkeen meitä oltiinkin jo hakemassa autolla. “Sain” vielä kerran ajaa Carcassonneen, ennenkuin luovutin avaimet vanhemmille kokonaan. Asemalla toivotettiin hyvästit ja saatiin viimeiset kukkien kasteluohjeet ja muut muistutukset. Ensimmäisen junamme piti olla ajoissa lähtemässä Carcassonnesta mutta patonkilaiseen tapaan se oli vartin myöhässä. Vähän jännitti, koska Toulousessa on vain 20min vaihtoaika Bayonnen junaan.

TGV:n juna kuitenkin kaahasi kohti Toulouse ja oli meilkeinpä aikataulussa perillä. Nyt ei sitten viiksivahansuurkuluttajat olleet vaivautuneet laittamaan seuraavan junamme laituria taululle…

Pienen odottelun jälkeen ilmestyi taululle: voie 4 ja matka kohti kotia pääsi jatkumaan!

Aikaa on

15:10 saavuttiin Bayonneen ja alkuperäisen suunnitelman mukaan odoteltaisiin Biarritzin junaa tunti ja sieltä mentäisiin bussilla Biarritz-Anglet-Bayonne-lentokentälle. Junassa jo kyllä päätettiin, että koitetaan jos Bayonnesta pääsisi suoraan bussilla lentokentälle.

Pääseehän toki. Linja 6 juna-aseman edestä, suoraan lentokentälle. Menee kerran tunnissa ja oltiin sopivasti siinä hyppäämässä 15:15 bussiin. Nelisenkymmentä minuuttia kesti matka kentälle.

Nyt onkin sitten neljä tuntia pelkkää aikaa tuhottavana, eikä Blue1:llä ole vielä tiskiä auki, minne voisi jättää kamppeet…

Odottavan aika on aivan liian pitkä

Saatiin tiedusteltua, että Blue1 avaa check-innin vasta kaksi tuntia ennen lähtöä. Kuuteen saakka polteltiin siis jäitä. Oltiin kärkkymässä tiskien takana, jotta päästäisiin kohtuu nopeasti sekä vähällä jonottamisella. Oltiin sitten virallisessa jonossa toisena. Periranskalaiseen tapaan oli tsekkauksessa ongelmia. Saatiin tehtyä tsekkaus ja lähetettyä rinkat ruumaan – oltiin taas valmiita odottamaan lisää.

Karulla Biarritzin kentällä ei ole yhtään mitään tekemistä ja Ranskassa kaikki on epäkunnossa tai myöhässä… Päästiin sisään koneeseen, kun piti olla jo ilmassa. Ainakin sen puoli tuntia oltiin myöhässä ja kun edessä on vielä kahden tunnin ajomatkakin, niin ei kiinnostaisi yhtään olla myöhässä. Toivottavasti sentään matkatavarat ovat mukana samassa koneessa!

Suomi, Finland

Hki-Vantaa -kentän parkkihallista löytyi vanhempien auto. Parin tunnin köröttely kotiin ja nukkumaan. Päästiin kotiin asti reililtä!

MAHTAVA KOKEMUS TAKANA!

Sovittiin illalla isäntäpariskunnan kanssa, että yhdeksän aikaan aamulla tultaisiin aamiaiselle. Olikin sitten aikamoinen kattaus! Tuoretta ananasta viipaloituna, kahvia, mehua, jugurttia, tavallista leipää, gluteenitonta leipää, kakkua, gluteenittomia leivoksia… Huh!

Kun oltiin ahmittu itsemme täyteen, saatiin velä odotella autokyytiämme. Ei ollut vanhempien matkatavarat vielä tulleet perille ja he koittivat saada jotain selkoa niiden sijainnista. Auton kurvattua paikalle lähdettiin piakkoin kohti Cite Carcassonnea.

Saatiin auto parkiin aika lähelle vanhaa kaupunkia. Carcassonnen vanha kaupunki on muurien sisäpuolella. Pienestä linnoituksesta aikojen saatossa kaupungiksi kasvaneessa linnoituksessa oli paljon nähtävää. Alle 25-vuotiaat eurooppalaisnuoret pääsevät sisään kiertämään linnaa ilmaiseksi. Vanhemmat maksavat 8,50e/hlö.

Kaupunki muurien sisällä on täynnä kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Linnakierroksen jälkeen jäätiin erääseen ravintolaan lounaalle. Pääsi maistamaan paikallista caussoulensseä (?), eli papu-possupataa.

Citestä suunnattiin ostamaan vaatteita vanhuksille ja varaamaan meille liput huomisen Biarritzin matkaa varten.

Chateau de Pennautier

Varaukset kolmeen junaan kahdelta kolme euroa? Ranskassa?! Ok, meidän varauksisssa lukee kyllä, että ovat voimassa vain EuRail -passien kanssa… Meillähän on InterRail -passit, eli eri asia… No syötetään liput konnarille huomenna junassa, jos se alkaa suutaan aukomaan.

Parkkialueelle saapuivat myös lopulta myös vaateostoksilla olleet vanhemmat ja päästiin jatkamaan heidän majapaikkaansa, Moussoulensiin. Hienossa vanhassa kartanossa heidän B&B! Käväistiin myös nopeasti pulpahtamassa paikan uima-altaalla.

Siitä sitten päätettiin lähteä syömään viinitilalle, jonka Daniel Chaulet neuvoi (reililäisten B&B:n isäntä). Penan säthöö löytyi vaivatta isomman tien varrelta, Pezensin ja Carcassonnen välistä.

Kolmen ruokalajin illallinen sai taas vatsalaukun natisemaan liitoksistaan. Todella mukava paikka, eikä mikään. hirveän hintainen; lasi viiniä, alkuruokam pääruoka ja jälkiruoka 25e, vaihtoehtoja löytyi!

Syömästä ajettiin Pezensiin ja me hypättiin pois. Vanhemmat jatkoivat omaan majapaikkaansa. Meidän huoneisto oli siivottu ja laitettu nätiksi meidän ollessa poissa. Vähän hävetti, kun oltiin jätetty se aika sekaiseksi ja jop aM:n yökkärit oli laskostettu tyyny alle.

Aamulla herään siihen, kun oma puhelin soi – mykistän sen. Kohta soi toinen puhelin. Äiti soittaa… Eikö niiden pitäisi olla jo matkalla Toulouseen? Jos nyt sitten vastaisin…

Jahas, Frankfurtin lentokenttä on suljettu TIETOKONEVIAN takia. Eivät pääse tulemaan ainakaan sillä lennolla, jolla piti. Höh, kuka nyt ruokkii meidät? Sen takiahan tänne Toulouseen tultiin!

Lisää unta. Piakkoin tulee viesti puhelimeen. Pääsevät ainakin johonkin lähtemään, jatkosta ei tietoa. Lisää unta.

Joku osasi korjata koneen

Vartin yli puolenpäivän tuli soitto Frankista. Tietokonevika oli korjattu ja kone pääsee lähtemään kohti Toulousea. Kivaa, ei tarvitse keksiä mitään erikoista tekemistä siis. Löydettiin kyllä jo valokuvanäyttely, johon oltiin menossa mutta ei sinne enää oikein ehdi. Tyydytään ostamaan Merkalle vai uudet kengät.

Käytiin Garonne-joen rannalla ja lähdettiin takaisin kohti hotellia ja bussiasemaa, josta sitten päästään lentokentälle vanhempia vastaan. Kympillä molemmat pääsivät bussiin ja matka kesti vajaan puolituntia. Air conditioning = Avattavat ikkunat!

Kyllähän sen arvasikin…

Oltiin ennen lennon saapumista kentällä ja siinä oli hvyää aikaa ottaa kahvit. Kone saapui kymmenisen minuuttia myöhässä TLS-kentälle. Se, että tavarat saatiin ulos koneesta, kestikin sitten ikuisuuden ja kuten vähän arvelinkin, jäi osa tavaroista tulematta.

Vanhemmilta jäi kaikki matkatavarat jonnekin, joten vuorossa oli pitkä jonotus matkatavarapalvelutiskille. Siinä välissä lunastettiin Europcarista varattu auto. Kun lomakkeet hävinneistä matkatavaroista oli tehty, lähdettiin köröttelemään navin ohjeiden mukaisesti kohti Pezensiä, kylää Carcassonnen lähellä.

Vähäisen seikkailun jälkeen löydettiin perille osoitteeseen 11 rue Paul Claudel, josta löytyi meidän B&B -paikka kahdeksi seuraavaksi yöksi. AAAh, mitä luksusta meille! Eikä maksakaan, kuin 51e/yö.

Meille oli vielä varattu koko poppoolle illallinen isäntäpariskunnan kanssa. Alkuun paikallisia vihreitä oliiveja, itsetehtyä salamityyppistä makkaraa, roseviiniä sekoitettuna pomelosiirappiin, persikkaviiniä ja pähkinäviiniä. Alkusalaatti oli ankkasalaattia ja erittäin hyvää sellaista! Pääruokana oli jonkinlaista kana-perunapataa ja päällä kiehuneet koivet olivat tietenkin mureutuneet omassa rasvassaan! Jälkkäriksi vielä neljää eri juustoa ja limepiirakkaa. Että osaa olla täynnä!

Nyt kelpaa kunnon yöunet!

Olenko uimassa? Ei, herään hikilammikosta jo ennen kahdeksaa… Puoli tuntia koitin siinä vielä unta saada mutta sitten pomppasin ylös ja herättelin Merkankin. Suihkuun ja rinkka kantoon, on taas matkustuspäivä – koko päivä, 12:36 lähtö ja 19:44 perillä.

Aamiaista nassuun ja uloskirjautuminen respassa. Ei kuitenkaan lähdetty vielä pois hostellilta, vaan jäätiin vielä kuluttamaan aikaa. Ei tällä kelillä jaksa lähteä rinkkojen kanssa minnekään ylimääräiselle retkelle.

Sitä toivoisi jo olevansa kotona.

Corail Teoz

Asemalla jännitettiin minkälaiseen junaan näin kalliilla lipuilla päästäisiin. Hienoja TGV:n luotijunia näkyi joka puolella. Sitten A-laiturille puksutti kämäisen näköinen juna… Corail Teoz 4764 to Bordeaux. Voi CRAP! Se on tottakai meidän juna!

Hypättiin jo ajoissa sisään mutta sisällä oli vieläkin kuumempi kuin ulkona, sillä junassa ei toiminut ilmastointi. Merkka jäi sisälle silti, koska silmätulehdus helpotti vähän seisovassa ilmassa. Vähän ennen lähtöä junamme sai veturinkin(!!!) ja ilmanvaihto alkoi toimimaan.

Kun juna lähti liikkeelle, ymmärettiin miksi matka kestää niin kauan: Antibesiin saakka junan olisi voinut ohittaa kävellen.

Ranskan junat

Ranskalaisissa junissa ainoat kuulutukset, jotka tulevat myös englanniksi, koskevat snack-kärryn liikkeistä junan sisällä…

Ensin odoteltiin ilman ilmanvaihtoa jossain Rognacin asemalla, syytä emme tiedä. Nimesin asemalla tuli ensin kuulutus, joka sai kaikki puhisemaan kiukusta. Sitten tuli kuulutus, joka ilmeisesti käski Montpellieriin matkaajat toiseen junaan. Tämän jälkeen tuli vielä kuulutus, joka sai kaikki loputkin hyppäämään ulos junasta -myös meidät. Hajosiko juna? Ei voi tietää…

Hypättiin uuteen junaan, joka oli kuin olikin oikea. Taas matkataan kohti Toulousea – ykkösluokassa, yhdellä istuimella.

Perillä

Puolikymmenelta ollaan vihdoin perillä Toulouse-Matabiaulla. Ulos junasta ja ulos asemalta. Tunti ja kolme varttia ollaan myöhässä mutta ei kai se mitään haittaa, tässähän ollaan jo kohta matkalla kotiinkin.

Merkan sisäinen kompassi taas hiukan kränää… Asemalta lähdössä hurjaa vauhtia täysin päinvastaiseen suuntaan. Vähän jopa hermostui, kun sanoin että hän on menossa väärään suuntaan.

Hotel d’Orsay, budjettihotelli, 61e/yö/2hh. Oma huone, oma suihku, oma vessa, ilmastointi, TV, ah mitä luksusta! Näki vielä hiukan futistakin ennen nukkumaanmenoa!

Kahdelta yöllä luulin Harmageddonin alkaneen mutta se olikin vain kaksi jenkkiä kännissä. Neljän aikaan jälleen sama homma! Suhteellisen hyvin ja rauhassa sai kuitenkin nukkua, kun ottaa huomioon hosttellin party-statuksen.

Aamiaistaan nämä kehuivat nettisivuillaan (www.vsaint.com) mutta eipä tämä nyt kovinkaan kummoinen ollut. Paria eri leipää ja tusinan verran eri muroja. JEE! No sai sentään jotain syötävää.

Aamupalalta palattiin Toulousen valloituksen pariin. Helppo puhua ranskalaisten kanssa englantia puhelimessa… Saapa nähdä miten käy.

Ranska on paska maa

Surffailtiin ympyrää netissä, kun odoteltiin pyykkien kuivumista. Hyvää palvelua; vitosella pesevät ja kuivaavat pyykkisi. Kestää kyllä jonkin aikaa, koska monet muutkin käyttävät palvelua. Odotellessa jouduttiin myös ottamaan vähän kalliimpi yö Toulouseen: Hotel D’orsay 61e/yö/2hh.

Puolilta päivin saimme vaatteet puhtaina takaisin. Sai välillä puhtaat vaatteetkin päälle. Hostellin shuttle bus ei ole käytössä 1200-1700, joten lähdettiin kävelemään alas rinnettä ja sitten ratikalla vielä keskustaan. Käväistiin myös Marc Chagal -museolla muttei sitten maksettu sisään. Aamupatikointi.

Juna-asemalla koitettiin varata paikkoja huomiseen Toulousen junaan. Automaatista: Ei. Tiskiltä: Ei. Harjoittelijatytöltä helvetinmoisen jonotuksen jälkeen: Kyllä. SNCF:llä on oikeasti varmaan 20 automaattia asemalla ja niistä ei voi varata. Sitten on vielä 20 tiskiä, joista yhdessä on 30 ihmisen jono ja vain siitä yhdeltä tiskiltä voi varata interrail-/eurailpaikat… 1h 40min jonotusta… Ranska on paska maa. Perhanan kalliit varausmaksutkin vielä.

Kasinon mutka

Asemalta lähdettiin junalla kohti Monacoa. Monte Carlon asemalla hypättiin pois kyydistä. Nizzasta tulee reilussa parissakymmenessä minuutissa Monacoon. MC:n asema on aika jännästi vuoren sisällä ja jos haluaa ulos sataman suuntaan, saa tulla aikalailla portaita alas.

Olin aina jostain syystä kuvitellut Monacon minivaltion pieneksi tasaiseksi maaksi. Totuus on kuitenkin aika erilainen. Alhaalla Monte Carlossa levittäytyy valtava satama-alue, upeine jahteineen. Keskeltä löytyy hotelleja, kauppoja, teattereita, jne. Ylhäällä rinteessä taas näkyy kaikenlaista asuintaloa; isoa ja pientä – köyhää ja rikasta.

Monte Carlo oli nopeasti koluttu. Asemalta satamaan, sieltä Casinon mutkaan kävelemään. Mutkasta ylös rinnettä keskustan puistojen läpi ja sitten taas alas satamaan. Paahtavan kuuma täälläkin! Ei pysähdytty kertaakaan, ettei kukaan vain ehtisi veloittaa meitä mistää.

Junalla takaisin Nizzaan. Ratikalla rantaa tarkistamaan. Tuntui aika hassulta se, että sieltä (ainakaan siitä kohtaa, jossa talsittiin) ei löytynytkään hiekkaa rannalta, vaan kaikkialla oli sellaista pienehköä, pyöreäksi hioutunutta kiveä.

Hetki meni rannalla kävellessä mutta sitten Merkan piti jo päästä Bershkaan vaateostoksille. Siitä vielä ratikalla Casino Supermarketille, leikkeileitä aamupalaa varten ja sitten hostellille syömään.

Irlantilaiset

Kolme – neljä kertaa meitä pyydettiin tulemaan 10-30minuutin kuluttua tekemään tilausta uudelleen, kun kokit eivät ottaneen enää jonoon mitään tilauksia. Ruoan tarjoiluaika alkoi uhkaavasti tulla taas loppuun mutta onneksi saatiin lisäaikaa ja lopulta tilattua ruokaakin.

Syömisen jälkeen jäätiin hostellin juhlahumuun kiinni. Tutustuttiin dormin muihin asukkaisiin ja erääseen suomalaiseenkin. Mentiin kuitenkin taas kohtuu aikaisin nukkumaan, koska molemmat olivat väsyneitä.

Yöllä tuli herättyä siihen, kun M huusi alapunkan irkulle, että menisi vessaan kuselle, eikä siihen omiin vaateihinsa päästelisi. Taisi kaveri olla hiukan nukuksissa.

Tuskaisen oloisena herättiin varttia yli kahdeksan. On taas matkustuspäivä ja saa taas jälleen pakata rinkan. Jotenkin ahdistava olo aamusta, ihan kuin olisi kuumetta tjsp. Panadolia naamaan ja toivotaan, että olo kohenee. Vihellyspannulla vettä kuumaksi – taas saa maukasta pikakahvia!

Jenkkiystävämme olivat laittaneet jääkaapin täysille ja osa aamiaistarpeista oli sitten jäässä. No syötiin kuitenkin ihan tarpeeksi ja valitettavasti jotain oli heitettävä roskikseenkin. Oli ostettu kaupasta liikaa kaikkea…

10:30 hyvästeltiin PoPHouse ja suunnattiin Maciachinin metroasemalle. Kolmoslinjalla Milano Centralelle ja alettiin etsimään matkatavarasäilöä. Vaikeeta oli löytää edes ensimmäistä opaskyltti… Tohon suuntaan, alas, käänny vasemmalle, käänny sinne mistä tulitkin… Että WHAT?! Huoh… Koitetaan alimmasta kerroksesta… Ei näy. Ei näy. Ihan käytävän päässä, aseman viimeisessä nurkkauksessa. Samat hinnat, kuin Venetsiassakin: 4e/laukku/1-5h.

Rinkat säilöön ja ulos asemalta. Käveltiin läheiseen puistoon hengailemaan ja kirjoittamaan postikortteja. 15:05 lähtee juna Ventimigliaan, siihen meillä on paikkavaraus. IC-junaan oli pakko varata mutta Ventimigliasta mennään RE:llä Nice Villeen, johon ei tarvittu varausta.

Ranskalaiset – helkkarinluotettavia!

Tuli sitten hiukan kiirekin ehtiä Ventimiglian junaan… Milanon juna-aseman kyltit… Älä usko niitä. Kostoksi pitkän vessan etsimisen takia, olin koko euron edestä vessassa. Kiire tulikin oikeasti sitten kyllä vasta, kun ensin jonotettiin laukkuja säilöstä ja se tiskin takana ollut pitkänaama sanoi: “Next door.” Ei prkl…

Muutama minuutti junan lähtöön ja M vielä juoksi kortteja postilootaan. Junaatka Trenitalian IC-junalla on sitten kaikkea muuta kuin mukavaa. Jollain asemalla mittari näytti +34 astetta ja junassa oli about saman verran… 4 tuntia hikoilua ja todella huonoja italialaisia penkkejä…

Ventimigliassa (raja-asema) oltiin sitten hiukan yli seitsemän illalla. Junat vaihtuivat ranskalaisiksi… Tiedätte varmastikin , mitä se tarkoittaa: Ei oleeeeeee! No virkailijan mukaan pitää mennä junalla Monte Carloon ja vaihtaa siellä. Vaihtaa mihin? No vaikka randomilla viereiellä laiturilla seisovaan junaan?

Suunta oli Grasse ja juna stoppasi myös Nice Villessä. Huhhuh! Aseman puhelinkopista soitto hostellin ilmaisnumeroon, saadaan ilmainen kyyti erään supermarketin edestä. Piti vain löytää Nizzan ainoa ratikkalinja ja mennä suuntaan Las Planas.

Euron lipuilla matkustettiin oikealle pysäkille ja jäätiinCasino Supermarketin eteen odottelemaan kyytiä. Siinä odotteli muitakin; jonkun aussin kanssa hiukan jutusteltiinkin.

Todella hyvää palvelua Villa Saint Exupéry hostellilta. Kantoivat jopa minun matkatavarat respaan! Kirjauduttiin sisään, laitettiin pyykit pyykkijonoon ja katseltiin vähän paikkoja.

Katsottiin kuitenkin parhaaksi mennä suht aikaisin petiin, joten suihkun kautta koisimaan.

Yhdeksältä oli sitten niin kuuma jo, ettei saatu enää nukuttua. Jääkylmä suihku, pikakahvia ja leipää. Aamiaisen lomassa koietttiin epätoivoisesti saada viimeiselle yölle yösijaa. Tuloksetta. PoPHousen kivikautinen Acer jumiutui alvariinsa, eikä mistään tuntunut löytävän muutenkaan vapaata tilaa. Lähetettiin vielä maililla kysely yhteen Toulousen hostelliin, ennen kuin lähdettiin kohti Duomoa.

Yhden päivän metrolippu maksoi 3e/hlö, otettiin sellaiset. Matkattiin metrolla Duomolle. Asemalla jo alkoi turistihömpötykset: intialaiset hyypiöt myivät lentokoneita, jotka sanoivat tsuuuprh-piip-piip, ulkona aukiolla afrikkalaisheebot antoivat naruja – ai että kun on hienoa!!!!!!!! – ja vähän matkan päässä joku tulee tarjoamaan kourallista maissin jyviä. “Joo, hei mä ostan sulta koko perhanan pussin. Saan sitten syöttää puluja koko päivän!!”

Menee tätä vauhtia maku koko Milanosta.

Niin muuten, jos haluaa mennä katsomaan Da Vincin viimeistä ehtoollista (sitä maalausta ), pitää sinne varata liput kuukautta aikaisemmin tai ostaa joku järjestetty turistikierros.

Että näin!

Linna, lisää naruja ja vaatekauppoja.

Katseltiin paikkoja siinä Duomon lähellä tovi. Ei maksettu minnekään sisälle, kun ei oikein ollut mitään niin erikoisen kiinnostavaa. Turisti-infoa etsittiin jonkin aikaa mutta sitten, kun löydettiin se, oli se jo kiinni. Info on kiinni Duomolla 1300-1400.

Lähdettiin sitten seikkailemaan kohti Milanon linnoitusta. Löydettiin se aika helposti, kevyen lenkin jälkeen. Linnoitus ja sen takana oleva puisto ovat ilmaisia. Siellä on myös vissiin viisi maksullista museotakin.

Linnallakin meille tarjottiin niitä perhanan naruja käteen… Puistossa ei sitten enää kukaan tyrkyttänyt mitään. Puiston alussa näkee suoraan rauhan kaarelle ja sinne asti tuli sitten käveltyäkin.

Toisesta päästä koitettiin löytää metroasema mutta ihan hollilta ei yhtään löytynyt. Taas pieni lenkki ja metrolla takaisin Duomolle.

Ensin käytiin edullisemmat vaateliikkeet läpi sisältä ja sitten Merkka kuolasi kalliimmat ulko. Kuolausreissun jälkeen lähdettiin takaisin asunnolle tekemään ruokaa.

Ruokaa, yes please

Saatiin taas välillä tehdä oikeaa ruokaakin! Pasta bolognese, ilman pastaa tietenkin, kun siinä on gluteenia. Valitsin sitten kaupasta semiväärää riisiäkin ja se ehkä vähäsen puuroutui. Minun moka.

Saatiin kuitenkin syötyä hyvin ja samalla maistui vähän punaviinikin. Jälkiruuaksi M söi jäätelöä ja minulla oli hyvää aikaa kirjoitella näitä tapahtumia ylös. Samalla sai luettua MM2010.fi -uutiset ja päivitettyä futistietoja.

Loppuilta vain hengailtiin ja syötiin lisää, kun ei kiinnostanut lähteä minnekään.