First official day in Buda and Pest.
Optimisti oli laittanut kellon soimaan 10:30. Olin hereilla 3:15, 3:25, 3:55, 4:30. 4:45, 5:05… No ehka karma rankaisee tanskalaisia… Oikeasti tuli saatua nukuttua ehka pari tuntia unta putkeen jossain vaiheessa. Kellon vihdoin soitua, rykaisin samat kledjut paalle ja olin valmiina taistoon.
Isanta oli onneksi keittanyt tarpeeksi vahvaa kahvia ja tanskalaisten nylkeminen sai jaada seuraavaan kohtaamiseen. Hostellimaksuun kuuluu aika hyva aamiainen. Kahvia pari kuppia ja muutamat samplarit nassuun. Hampaiden pesu ja paivan selviytymispaketin pakkaaminen viela ennen uloslahtoa.
Sellainen sivuhuomautus tasta hostellista (2night Hostel), etta maksaminen onnistuus sitten vain ja ainoastaa kateisella, Unkarin forinteilla! Meilla kului tahan suurin osa meidan kateiskassasta, silla olimme paattaneet ottaa kateista vain parinsadan euron edesta.
Koska oleme hurahtaneet uuteen harrastukseen – geocaching.com – olimme jo etukateen ladanneet muutamat koordinaatit puhelimeen. Ensimmainen oli vain parinsadan metrin paassa mutta siella oli liian paljon muita ihmisia katsomassa meidan touhua, joten siirryimme seuraavalle, jonka loysimmekin aika helposti. Loggaukset lokiin ja kokka kohti Szent Istvan teria, eli St. Stephenin aukiota – Unkarin perustaja, ensimmainen kuningas.
Aukiolle paastyamme huomasin, etta olin katsonut kelloa vaarin – sain kylla kuulla siita!
No, muutamat kylmat juotavat kahvilasta ja jaimme pyhan sepon basilikalle odottelemaan Budapest Free Walking Tourin alkua. Taas ovat odotukset korkealla, kun on kerran saanut olla mukana Ryanin (katso 2010 reilin Amsterdamin osuus) kierroksella.
Kaksi nuorta tyttoa ottivat omat ryhmansa puoli kahden jalkeen ja immeiset saivat kuulla paljon unkarilaisista ja Budapestista. Lahto oli siis Pestin puolella ja loppujen lopuksi paadyttiin Budan kukkuloille, lahelle Fishermen Bastionia. Kierros oli erittain mielenkiintoinen ja paiva sille oli mita mainioin mutta jotain jai puuttumaan – Ryan (…homo huudettu…)
Kaksitonnia annettiin lopuksi tytoille, heti ruokapaikkavinkkien jalkeen.
Meita ohjastettiin menemaan Pestin puolella sijaitsevalle juutalaisalueelle. Luulin jo juutalaisvainojen alkaneen uudestaan (pahoitteluni, huono vitsi), kun mistaan ei loytynyt ravintoloita… Eyewitnessraamattu esille, alueen valkkaus ja metrolle.
Varosligetin alue, osoite Varosligeti fasor 46 ja ravintola Platan Etterem. Pienen kavelyn ja uskon loppumisen jalkeen loytyi 250 vuotta vanhan puun ymparille rakennettu ravintola. 6990 HUFia; 2 viinilasillista, 2 vetta, 2 paaruokaa – ei paha hinta mutta eipa ollut ruokakaan kovinkaan kummoista. No, ainakin sai vatsan tayteen.
Ruoan jalkeen kavelimme viela Varosligetin puistolle ja ihailimme 1956 vallankumouksen 50-vuotismuistomerkkia. Kavelimme kohti keltaista metrolinjaa ja matkalle osuivat viela Time Wheel -tiimalasitaideteos ja jokin riemukaari-kaupunginportti-tekele.
CityPass-rannekkeet ovat kylla mainiot! Ei tarvitse, kuin vilauttaa rannetta ja paasee hyppaamaan joukkoliikennevalineeseen.
Oktogonilla pois ja nelosratikkaan, jolla paatimme menna aamulla loytamatta jaaneeksi geokatkolle. Pienta mietintaa ja vinkkien lukemista, minka jalkeen vaihtoehtoja ei enaa jaanyt. Hamayskuvio #78: Ota turistikuva. Merkka loysi katkon.
Loggaus.
Seuraavaksi aioimme ostaa iltavirvokkeita mutta sunnuntaisin ovat kaikki “marketit” kiinni ja pienemmissa kaupoissa kay vain kateinen… Perskutarallaa ja Visalla tonneja automaatista!
Vetta ja muita
kassiin, sitten kohti rentoutumista, suihkua ja sankya.

Viimeisimmät kommentit